25.5.1992

Levy-Kolmio Oy:n konkurssipesän kanne Lahden raastuvanoikeudessa

Konkurssipesä on A:lle oikeudenkäymiskaaren 11 luvun 11 §:ssä säädetyssä järjestyksessä 30.1.1991 tiedoksi toimituttamansa haasteen nojalla lausunut, että Levy-Kolmio Oy oli omasta hakemuksestaan asetettu konkurssiin 7.8.1990. Konkurssivalvonta oli pidetty 30.10.1990. Konkurssipesän toimesta suoritetussa erikoistilintarkastuksessa oli ilmennyt, että A:lle maksetun palkan ja hänen määräämisvallassaan oleville osakeyhtiöille maksettujen konsulttipalkkioiden lisäksi Levy-Kolmio Oy oli suorittanut vakuutuslaitoksille eläke- ja henkivakuutusmaksuja sellaisista vakuutuksista, joiden edunsaajana A oli. Koska Levy-Kolmio Oy oli suorittanut palkkana ja muina etuuksina A:lle, jolla oli ollut määräävä asema yhtiössä, enemmän kuin hänen olisi kohtuudella kuulunut saada, konkurssipesä on vaatinut, että A velvoitetaan palauttamaan konkurssipesälle omistusoikeuden siirtoina saamansa

1) Henkivakuutusyhtiö Salaman eläkevakuutuskirja nro 8114244-6 tai, mikäli se ei ollut tallessa, 755.713,40 markkaa,

2) Henkivakuutusyhtiö Salaman eläkevakuutuskirja nro 8114457-3 tai, mikäli se ei ollut tallessa, 29.881,50 markkaa,

3) Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö Tapiolan yksilöllinen eläkevakuutus nro 394-0942105-N tai, mikäli se ei ollut tallessa, 214.510,50 markkaa,

4) Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö Tapiolan eläkevakuutuskirja nro 394-1000191-D tai, mikäli se ei ollut tallessa, 242.282,25 markkaa sekä

5) Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö Tapiolan eläkevakuutuskirja nro 394-10000193-F tai, mikäli se ei ollut tallessa, 77.139 markkaa.

Toissijaisesti konkurssipesä on vaatinut A:n velvoittamista palauttamaan konkurssipesälle rahasuorituksena yhteensä 1.319.526,65 markkaa 16 prosentin korkoineen lahjoituspäivistä lukien eli 115.402,10 markalle 2.1.1989 lukien, 640.311,30 markalle 19.12.1989 lukien, 29.881,50 markalle 2.1.1989 lukien, 132.006 markalle 26.9.1989 lukien, 109.371 markalle 4.9.1989 lukien, 91.654 markalle 26.9.1989 lukien, 41.257,25 markalle 25.12.1989 lukien ja 77.139 markalle 4.9.1989 lukien. Konkurssipesä on vielä vaatinut A:n velvoittamista korvaamaan konkurssipesän oikeudenkäyntikulut korkoineen.

A:n oikeudenkäyntiväite

A on ennen kanteeseen vastaamista esittänyt, että edellytyksiä antaa haaste hänelle tiedoksi oikeudenkäymiskaaren 11 luvun 11 §:ssä tarkoitetulla tavalla ei ollut ollut. Sijaistiedoksiannon käyttämisen edellytyksenä on lain nimenomaisen sanamuodon mukaan, että ilmenneiden seikkojen perusteella voidaan olettaa vastaajan piileskelevän. Riittävää ei siis ole pelkästään se, ettei haastemies ole vastaajaa tavoittanut. A oli ollut ulkomailla haastemiehen tavoitellessa häntä haasteen tiedoksiantamiseksi. Ulkomailla hän oli ollut yhtäjaksoisesti 1.11.1990 alkaen ja hän oli tullut käymään Suomessa 2.2.1991. Syy ulkomaille lähtöön oli ollut toisaalta A:n puolison terveydentila ja toisaalta A:n liiketoimet ulkomailla. Oleskelu ulkomailla oli perustunut jo kauan vireillä olleeseen suunnitelmaan. A oli myös tehnyt väestörekisteriin ilmoituksen tilapäisestä poissaolostaan maasta ajalla 1.11.1990-1.11.1991 ja antanut tilapäisen osoitteen. A ei näin ollen ollut pakoillut, vaan hän olisi ollut tavoitettavissa, mikäli konkurssipesä olisi selvittänyt todellisen asiantilan. Konkurssipesän toimitsijamiesten tiedossa oli myös ollut, että A:ta oli edustanut konkurssiin liittyvissä asioissa asianajaja, mitä kautta A:han olisi voinut saada yhteyttä. Esittämänsä perusteella A on vaatinut, että asia jätetään tutkimatta ja että konkurssipesä velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa korkoineen.

Lahden raastuvanoikeuden päätös 26.2.1991

A on asiakirjanäytöllä selvittänyt, että hän oli haastamisen tapahtuessa ollut tilapäisesti 1.11.1990 lähtien ulkomailla. Ulkomailla oleskelusta hän oli myös tehnyt ilmoituksen väestörekisteriin. Ilmoitus oli myös sisältänyt tiedon tilapäisestä osoitteesta ulkomailla. A on myös saattanut todennäköiseksi, että ulkomailla oleskelu oli liittynyt hänen liiketoimiinsa. Ulkomailla olo ei ollut myöskään rajoittunut pelkästään takaisinsaantikanteen nostamiselle tarkoitettuun määräaikaan. Näiden seikkojen perusteella ei voida olettaa A:n piileskelleen. Näin ollen häntä ei ole voitu haastaa oikeudenkäymiskaaren 11 luvun 11 §:n mukaisesti. Tämän vuoksi raastuvanoikeus on jättänyt asian tutkimatta ja velvoittanut konkurssipesän korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut 2.500 markalla 16 prosentin korkoineen 26.2.1991 lukien.

Kouvolan hovioikeuden päätös 19.6.1991

Hovioikeus, jossa konkurssipesä on valittamalla hakenut muutosta, on jättänyt raastuvanoikeuden päätöksen pysyväksi sekä velvoittanut konkurssipesän suorittamaan A:lle korvaukseksi hovioikeudessa aiheutuneista oikeudenkäyntikuluista 1.000 markkaa 16 prosentin korkoineen hovioikeuden päätöksen antopäivästä lukien.

Perustelut

Haastemies on A:n haastamiseksi tuloksetta etsinyt tätä osoitteesta, joka on ilmennyt Lahden kihlakunnan rekisteritoimiston 10.1.1991 antamasta kotipaikkatodistuksesta. Todistus ei ole sisältänyt tietoja siitä, että A:lla olisi ulkomailla oleskelun vuoksi ollut tilapäinen osoite siellä. Haastemiehen A:n naapureilta ja sukulaisilta saamien tietojen mukaan A oli tilapäisesti oleskellut ulkomailla mutta hänen olinpaikkaansa ei tiedetty. Näissä olosuhteissa on voitu olettaa A:n piileskelleen. A:n myöhemmin esittämällä selvityksellä hänen rekisteritoimistoon tekemästään ilmoituksesta tilapäisestä osoitteesta ulkomailla ja hänen ulkomaanmatkansa tarkoituksesta ei ole merkitystä tätä kysymystä ratkaistaessa. Haaste on siten voitu antaa A:lle tiedoksi oikeudenkäymiskaaren 11 luvun 11 §:ssä säädetyssä järjestyksessä. Kannetta ei näin ollen olisi saanut jättää tutkimatta alempien oikeuksien mainitsemalla perusteella.

Päätöslauselma

Raastuvanoikeuden ja hovioikeuden päätökset kumotaan ja juttu palautetaan raastuvanoikeuteen, jonka tulee ilmoituksesta ottaa juttu uudelleen käsiteltäväksi ja, huomioon ottaen palauttamisen syy, menetellä siinä laillisesti. Ratkaisussaan raastuvanoikeuden tulee lausua myös kaikista jutussa esitetyistä kulujen korvaamista koskevista vaatimuksista.